De Tweede Ronde. Jaargang 13

[p. 217]

Gedicht
Maila Pylkkönen^*
(Vertaling Adriaan van der Hoeven)

We sloten vriendschap
voordat hij leerde praten,
toen hij vinkentaal babbelde.
Pas toen werd mijn wereld echt.
De mens heeft een gelijke nodig
om te kunnen leven,
maar vriendschap is meer dan gelijkheid,
we lachen samen,
ik hoor zijn stem in mijn woorden,
ik hoor mijn woorden in zijn stem;
het leven is pas vol als alle generaties
aanwezig zijn.
Deze fakkeltaal vergeet je niet,
vriendschap verandert als een kind,
ik weet niet waarin.
Zijn gedachten waren zo groot als de wereld
tot zijn zevende.

* Maila Pylkkönen (1931-1986), schreef natuurlyriek en maakte veel gebruik van monologen in haar poëzie, die vaak gekleurd wordt door humor en ironie.

[Fins]

Ystävyytemme vahvistettiin
ennen kuin hän oppi puhumaan,
silloin kun hän jutteli peipposen kieltä.
Vasta silloin maailmani tuli todeksi.
Ihminen tarvitsee kaltaisen, että jaksaisi elää,
mutta ystävyys on muutakin kuin kaltaisuutta,
nauramme yhteen,
kuulen hänen äänensä sanoissani,
kuulen sanani hänen äänellään;
elämä on täyttä vain silloin kun kaikki sukupolvet
ovat läsnä.
Tämä tuohusten kieli ei unohda,
ystävyys muuttuu niinkuin lapsikin,
en tiedä millaiseksi.
Hänen ajatuksensa olivat maailman kokoisia
seitsemän vanhaksi asti.